07/03/2014

Laatutukea Ysiysille!

Taiteen keskustoimikunta on myöntänyt laatutukea rock-novellielokuvalle 99 Ongelmaa – eli mä oon miettiny näitä mun ajatuksia. Elokuvan on tuottanut TACK Filmsille Maria K. Mononen, joka vastaa myös elokuvan ohjauksesta, kuvauksesta ja käsikirjoituksesta. Elokuvan taiteelliseen työryhmään kuuluu lisäksi leikkaaja Tuuli Alanäräs, lavastaja-pukusuunnittelija Venla Korvenmaa, äänisuunnittelija Tuukka Nikkilä ja musiikista vastaava Iso Auto. Elokuvan pääosissa ovat Iris Nylund, Lassi Sarlos ja Mikko Neuvonen. Onnea koko työryhmälle TACK Filmsin puolesta!

Alla upea 99-työryhmä elokuvan ensi-illassa 4.12.2013:

10/02/2014

Käsialaa vai toistoa?

Kun harjoittaa jotakin pidemmän ajanjakson verran – kuten esimerkiksi ammattiaan, kehittyy vähitellen oma tapa tehdä. Syntyy ääni, kuten taiteessa tavataan sanoa, tai käsiala, josta tekijä tunnistetaan. Silloin ollaan tienhaarassa, josta voi suunnistaa kohti uudistumista tai itsensä toistamista.

Jälkimmäinen on se surullisempi polku, joka johtaa pystyyn kuolemiseen. Puukin kelottuu, kun kasvu pysähtyy. On ollut kiinnostavaa seurata esim. Lukas Moodyssonin rimpuilua taiteensa lokerointia vastaan. Lilja 4ever ja varsinkin tuskainen Hål i mitt hjärta tuntuivat puhtaalta *ttuilulta tai tekijän rimpuilulta hyväntuulisten elokuvien ohjaajaleimaa vastaan, joita eittämättä Tillsammans ja Fucking Åmål olivat. (Vi är bäst puolestaan tuntui allekirjoittaneesta vesittyneeltä, hieman, noh, keski-ikäiseltä välityöltä, josta puuttui sekä yleisön kosiskelu että vihaisuus. Seuraavaa elokuvaa odotellessa!)

Toisaalta tekijän uudistuminenkin on haaste, suoranainen riski – erityisesti jos vanha tapa tehdä on saanut yleisöltä kiittävää palautetta. Silloin voi nimittäin olla, että uskollinen yleisö kääntääkin selkänsä. Toisaalta voi saada uutta yleisöä, ehkä ei heti, mutta jonkin ajan kuluttua.

Musiikin puolella mielestäni onnistunut uudistuja on ollut vaikkapa Ismo Alanko moninaisine kokoonpanoineen ja tyylinvaihteluineen. Silti hänen tekemisessään on sitä jotakin samaa, tunnistettavaa, sitä hyvää.

Mitä on Ismo tehnyt oikein? Nähdäkseni hän on ns. saattaen vaihtanut, niin kuin junavaunuille tavataan tehdä. Näin ”vanha yleisö” ei saa shokkia, vaan voi sulatella uudistumista ja jatkaa tekijän mukana iloiten tämän tekemisen raikastumisesta. Uusi yleisö taas saa mahdollisuuden löytää tekijän, jonka kädenjälkeen ei vielä ollut tutustunut.

Erinomaista helmikuuta kaikille.

21/12/2013

Hyvää joulua – god jul!

Kiitos kaikille kanssamme töitä tehneille tästäkin erinomaisesta vuodesta ja rauhallisia pyhiä!

Odotamme innolla ensi vuotta, joka näyttää perin kiinnostavalta. Työteliäältä, mutta kiinnostavalta…

Terveisin,

Melli ja John

21/11/2013

Voitto Novellielokuvakilpailussa!

TACK Films Oy:n hanke nimeltä Puuttuminen voitti Suomen elokuvasäätiön ja Yleisradion järjestämän novellielokuvakilpailun.

Kilpailuun lähetettiin yhteensä 82 ehdotusta, joista kolme lopulta valittiin.

TACK onnittelee itseään, muita valittuja hankkeita, ohjaaja Salla Taskista sekä erityisesti käsikirjoittaja Elina Snickeria, jonka kirjoitti häiritsevän hyvän tekstin nuoren äidin kamppailusta työn, kodin ja muuttuvan identiteetin ristipaineessa.

Tässä syksyn kuningatar Snicker kuvattuna junassa, jolla on suuri temaattinen rooli myös itse elokuvassa. Onnittelumme!

 

 

 

30/09/2013

Keskeneräisen avaamisesta

Elokuvanteko on rinnakkain tekemistä. Luova työ on koko ajan levällään pöydällä, melkein kaikkien tarkasteltavana. Tämän kestäminen on välillä sietämätöntä. Keskeneräisen työn kun haluaisi pitää piilossa niin kauan kuin se on valmis. Mutta elokuvatekijä ei tee sitä valmiiksi yksin ja lopputulos on tarkoitettu jaettavaksi monien kesken. Siksi keskeneräisen äärellä häärää kokonainen joukko keskittyneitä ihmisiä.

Tekeillä olevaa työtä pitää silti varjella varomattomilta kommenteilta kenen tahansa suusta. Ne kun eivät rakenna, ne hajoittavat ja tappavat. Syntymässä oleva voi mennä niiden takia lopullisesti kesken eli kuolla. Koko ajan kun ollaan luovan työn, eli elämän kanssa tekemisissä. Ja tekijätkin yrittävät kuunnella elämää itsessään, että osaisivat antaa sen ohjata työtään. Tasapainoillaan emmätiiän ja nymmätiiän välillä ja siihen tarvitaan luottamuksellinen ja turvallinen ilmapiiri, ei nokkimista.

Elokuva-alalla prosessi on pakko avata hyvin varhaisessa vaiheessa. Alkaa tuo loputon puhe tekeillä olevasta elokuvasta.Tekijöitä saattaa vapauttaa, jos tuottaja osallistuu tähän puheeseen heidän puolestaan. Tuottajaa tarvitaan puskuriksi, mutta myös sanallistamaan sitä minkä äärellä ollaan. Hyvä tuottaja sulkee tekijät huoneeseen ja pitää tunkeilijat poissa, mutta tulkkaa heille mitä on tekeillä samalla kun välittää tekijöille ulkopuolisten kysymykset.

Sillä kaikkia tahoja kiinnostaa tämä syntymisen ihme. Ja se  jos mikä on lähtökohtaisesti hyvä tilanne.

16/09/2013

Helvetica ja objektiivisuus

Katsoin Netflixistä Gary Hustwitin erinomaisen dokumenttielokuvan Helvetica (2007). Se kertoo Helvetica-kirjasintyypin synnystä, ja sen kasvusta maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Elokuvassa käsitellään Helvetican estetiikkaa, sekä modernistien ja postmodernistien vahvasti toisistaan eroavaa suhtautumista siihen. Edelliset pitävät Helveticaa ”täydellisenä fonttina”, jossa on saavutettu jokin universaali estetiikan lakipiste. Jälkimmäiset puolestaan haukkuvat kirjasinta kapitalismin ja sotien ”kuolleeksi” kirjasimeksi.

Helvetica-elokuvan suurin ansio piilee sen tavassa käsitellä aihettaan objektiivisuuden linssin läpi. Kirjasintyypin puolestapuhujat ja vastustajat saavat molemmat äänensä kuuluville, ja heidän perusteluilleen annetaan runsaasti aikaa. Ohjaaja ei myöskään ota kantaa Helvetican puolesta tai sitä vastaan. Hän esittelee aiheensa, faktat ja argumentit jättäen loput katsojan puntaroitavaksi.

Elokuva herätti runsaasti ajatuksia avarakatseisuudesta – miten uskaliasta on, kun elokuvantekijä päättää tutkia eikä väittää. Ja kuinka elämänmakuiselta elokuva tuntuu, kun mustavalkoinen maailmankatsomus loistaa poissaolollaan.

Jäin myös pohtimaan aiheen tiukkaa rajausta. Fonttien fiilistelyä näkee harvemmin valtavirtamediassa; on melkein harvinaisuus, että niiden olemassaoloa ollenkaan huomioidaan. Valitsemalla pienen aiheen ohjaaja on pystynyt uppoutumaan siihen eri näkökulmien kautta. Askel askeleelta mitätön aihe kasvaa yhteiskunnallisesti merkitykselliseksi.

03/09/2013

Fasistin ensi-ilta lähestyy!

”Täällä! Punainen fasisti!”

TACK Films Oy:n kaikkien aikojen ensimmäinen elokuva Fasisti saa ensi-iltansa 11.9.2013.

John Lundstenin käsikirjoittama ja Taneli Mustosen ohjaama Fasisti on osa Suomen elokuvasäätiön, Yleisradion ja AVEK:in Hetki hauskaa 2-hanketta.

Tässä tekijätiedot:

Ohjaaja: Taneli Mustonen
Käsikirjoittaja: John Lundsten
Tuottaja: Melli Maikkula
Kuvaaja: Daniel Lindholm
Lavastaja: Santtu Toivola
Pukusuunnittelija: Anna Sinkkonen
Leikkaaja: Aleksi Raij
Äänisuunnittelija: Karri Niinivaara
Graafinen suunnittelija: Atte Karttunen

Näyttelijät: Vesa Vierikko, Sanna-Kaisa Palo, Liisi Tandefelt, Eero Milonoff

Kesto 5 min.

30/06/2013

Näkemystä vastaan

1) Katsoin järkyttävän dokumenttielokuvan Syyrian sodasta (Olly Lambert: Behind the lines, 2013). Mieleen painui erityisesti kohtaus, jossa isoisänsä ilmaiskussa juuri menettänyt poika, arviolta kymmenvuotias, itki hysteerisesti samaan aikaan, kun kyläläiset yrittivät yleisen kaaoksen vallitessa kaivaa uhreja raunioista. Shokissa oleva poika ei pystynyt lopettaa itkemistään, joten häntä lyötiin, jotta hänet saataisiin vaikenemaan.

2) Jens Jonssonin lyhytelokuvassa Bror min (2002), ilkeä isoveli rääkkää autossa pikkuveljeään, mm. kiduttamalla tätä tupakansytyttimellä. Lopuksi isoveli lähtee lätkimään autosta, mutta pikkuveli valitsee silti lähteä hänen mukaansa, eikä jäädä äidin kanssa autoon.

Molemmissa välähdyksissä toimittiin irrationaalisesti. Kuka nyt itkevää lasta löisi? Miksi lähteä kiduttajansa matkaan? Mutta niin vain tosielämässäkin naiset jäävät väkivaltaisten puolisoidensa luokse eivätkä pakkaa kamppeitaan ensimmäisen lyönnin jälkeen, niin kuin hyvä neuvo kuuluu. Emme ole johdonmukaisia, toimimme ristiriitaisesti. Eikö havainnolle uskollisen fiktion pitäisi jäljitellä tätä?

Olen yhä kiinnostuneempi paradokseista tarinankerronnan käyttövoimana. Harmillisen usein kirjoitusaikaa on vähän ja henkilöt jäävät silloin epäkiinnostavan rationaalisuuden asteelle. Toinen este saattaa olla viestinnällinen. Elokuvanteko on mitä suurimmassa määrin ryhmätyötä ja jo käsikirjoitusvaihe on uskomaton mielipiteiden, palautekeskustelujen ja vaateiden mylly. Usein peräänkuulutetaan selkeyttä ja syystä.

Mutta selkeyden maksiimin alle saattaa jyräytyä havainnon tarkkuuden hyve. Viesti vesittyy, yleistyy, eikä enää tavoita katsojaa.

TACK Films selviytyi shortlistalle SES:n ja YLE:n järjestämässä novellielokuvakilpailussa Elina Snickerin käsikirjoituksella Puuttuminen. Snickerin tekstissä on häiritsevästi sellaista mitä ei ymmärrä, mutta jonka samaan aikaan tunnistaa. Eläköön paradoksi, sinä joka tulet kreikan sanoista vastaan ja näkemys! Puhu meille!