21/11/2013

Voitto Novellielokuvakilpailussa!

TACK Films Oy:n hanke nimeltä Puuttuminen voitti Suomen elokuvasäätiön ja Yleisradion järjestämän novellielokuvakilpailun.

Kilpailuun lähetettiin yhteensä 82 ehdotusta, joista kolme lopulta valittiin.

TACK onnittelee itseään, muita valittuja hankkeita, ohjaaja Salla Taskista sekä erityisesti käsikirjoittaja Elina Snickeria, jonka kirjoitti häiritsevän hyvän tekstin nuoren äidin kamppailusta työn, kodin ja muuttuvan identiteetin ristipaineessa.

Tässä syksyn kuningatar Snicker kuvattuna junassa, jolla on suuri temaattinen rooli myös itse elokuvassa. Onnittelumme!

 

 

 

30/09/2013

Keskeneräisen avaamisesta

Elokuvanteko on rinnakkain tekemistä. Luova työ on koko ajan levällään pöydällä, melkein kaikkien tarkasteltavana. Tämän kestäminen on välillä sietämätöntä. Keskeneräisen työn kun haluaisi pitää piilossa niin kauan kuin se on valmis. Mutta elokuvatekijä ei tee sitä valmiiksi yksin ja lopputulos on tarkoitettu jaettavaksi monien kesken. Siksi keskeneräisen äärellä häärää kokonainen joukko keskittyneitä ihmisiä.

Tekeillä olevaa työtä pitää silti varjella varomattomilta kommenteilta kenen tahansa suusta. Ne kun eivät rakenna, ne hajoittavat ja tappavat. Syntymässä oleva voi mennä niiden takia lopullisesti kesken eli kuolla. Koko ajan kun ollaan luovan työn, eli elämän kanssa tekemisissä. Ja tekijätkin yrittävät kuunnella elämää itsessään, että osaisivat antaa sen ohjata työtään. Tasapainoillaan emmätiiän ja nymmätiiän välillä ja siihen tarvitaan luottamuksellinen ja turvallinen ilmapiiri, ei nokkimista.

Elokuva-alalla prosessi on pakko avata hyvin varhaisessa vaiheessa. Alkaa tuo loputon puhe tekeillä olevasta elokuvasta.Tekijöitä saattaa vapauttaa, jos tuottaja osallistuu tähän puheeseen heidän puolestaan. Tuottajaa tarvitaan puskuriksi, mutta myös sanallistamaan sitä minkä äärellä ollaan. Hyvä tuottaja sulkee tekijät huoneeseen ja pitää tunkeilijat poissa, mutta tulkkaa heille mitä on tekeillä samalla kun välittää tekijöille ulkopuolisten kysymykset.

Sillä kaikkia tahoja kiinnostaa tämä syntymisen ihme. Ja se  jos mikä on lähtökohtaisesti hyvä tilanne.

16/09/2013

Helvetica ja objektiivisuus

Katsoin Netflixistä Gary Hustwitin erinomaisen dokumenttielokuvan Helvetica (2007). Se kertoo Helvetica-kirjasintyypin synnystä, ja sen kasvusta maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Elokuvassa käsitellään Helvetican estetiikkaa, sekä modernistien ja postmodernistien vahvasti toisistaan eroavaa suhtautumista siihen. Edelliset pitävät Helveticaa ”täydellisenä fonttina”, jossa on saavutettu jokin universaali estetiikan lakipiste. Jälkimmäiset puolestaan haukkuvat kirjasinta kapitalismin ja sotien ”kuolleeksi” kirjasimeksi.

Helvetica-elokuvan suurin ansio piilee sen tavassa käsitellä aihettaan objektiivisuuden linssin läpi. Kirjasintyypin puolestapuhujat ja vastustajat saavat molemmat äänensä kuuluville, ja heidän perusteluilleen annetaan runsaasti aikaa. Ohjaaja ei myöskään ota kantaa Helvetican puolesta tai sitä vastaan. Hän esittelee aiheensa, faktat ja argumentit jättäen loput katsojan puntaroitavaksi.

Elokuva herätti runsaasti ajatuksia avarakatseisuudesta – miten uskaliasta on, kun elokuvantekijä päättää tutkia eikä väittää. Ja kuinka elämänmakuiselta elokuva tuntuu, kun mustavalkoinen maailmankatsomus loistaa poissaolollaan.

Jäin myös pohtimaan aiheen tiukkaa rajausta. Fonttien fiilistelyä näkee harvemmin valtavirtamediassa; on melkein harvinaisuus, että niiden olemassaoloa ollenkaan huomioidaan. Valitsemalla pienen aiheen ohjaaja on pystynyt uppoutumaan siihen eri näkökulmien kautta. Askel askeleelta mitätön aihe kasvaa yhteiskunnallisesti merkitykselliseksi.

03/09/2013

Fasistin ensi-ilta lähestyy!

”Täällä! Punainen fasisti!”

TACK Films Oy:n kaikkien aikojen ensimmäinen elokuva Fasisti saa ensi-iltansa 11.9.2013.

John Lundstenin käsikirjoittama ja Taneli Mustosen ohjaama Fasisti on osa Suomen elokuvasäätiön, Yleisradion ja AVEK:in Hetki hauskaa 2-hanketta.

Tässä tekijätiedot:

Ohjaaja: Taneli Mustonen
Käsikirjoittaja: John Lundsten
Tuottaja: Melli Maikkula
Kuvaaja: Daniel Lindholm
Lavastaja: Santtu Toivola
Pukusuunnittelija: Anna Sinkkonen
Leikkaaja: Aleksi Raij
Äänisuunnittelija: Karri Niinivaara
Graafinen suunnittelija: Atte Karttunen

Näyttelijät: Vesa Vierikko, Sanna-Kaisa Palo, Liisi Tandefelt, Eero Milonoff

Kesto 5 min.

30/06/2013

Näkemystä vastaan

1) Katsoin järkyttävän dokumenttielokuvan Syyrian sodasta (Olly Lambert: Behind the lines, 2013). Mieleen painui erityisesti kohtaus, jossa isoisänsä ilmaiskussa juuri menettänyt poika, arviolta kymmenvuotias, itki hysteerisesti samaan aikaan, kun kyläläiset yrittivät yleisen kaaoksen vallitessa kaivaa uhreja raunioista. Shokissa oleva poika ei pystynyt lopettaa itkemistään, joten häntä lyötiin, jotta hänet saataisiin vaikenemaan.

2) Jens Jonssonin lyhytelokuvassa Bror min (2002), ilkeä isoveli rääkkää autossa pikkuveljeään, mm. kiduttamalla tätä tupakansytyttimellä. Lopuksi isoveli lähtee lätkimään autosta, mutta pikkuveli valitsee silti lähteä hänen mukaansa, eikä jäädä äidin kanssa autoon.

Molemmissa välähdyksissä toimittiin irrationaalisesti. Kuka nyt itkevää lasta löisi? Miksi lähteä kiduttajansa matkaan? Mutta niin vain tosielämässäkin naiset jäävät väkivaltaisten puolisoidensa luokse eivätkä pakkaa kamppeitaan ensimmäisen lyönnin jälkeen, niin kuin hyvä neuvo kuuluu. Emme ole johdonmukaisia, toimimme ristiriitaisesti. Eikö havainnolle uskollisen fiktion pitäisi jäljitellä tätä?

Olen yhä kiinnostuneempi paradokseista tarinankerronnan käyttövoimana. Harmillisen usein kirjoitusaikaa on vähän ja henkilöt jäävät silloin epäkiinnostavan rationaalisuuden asteelle. Toinen este saattaa olla viestinnällinen. Elokuvanteko on mitä suurimmassa määrin ryhmätyötä ja jo käsikirjoitusvaihe on uskomaton mielipiteiden, palautekeskustelujen ja vaateiden mylly. Usein peräänkuulutetaan selkeyttä ja syystä.

Mutta selkeyden maksiimin alle saattaa jyräytyä havainnon tarkkuuden hyve. Viesti vesittyy, yleistyy, eikä enää tavoita katsojaa.

TACK Films selviytyi shortlistalle SES:n ja YLE:n järjestämässä novellielokuvakilpailussa Elina Snickerin käsikirjoituksella Puuttuminen. Snickerin tekstissä on häiritsevästi sellaista mitä ei ymmärrä, mutta jonka samaan aikaan tunnistaa. Eläköön paradoksi, sinä joka tulet kreikan sanoista vastaan ja näkemys! Puhu meille!

22/06/2013

Liikenteenpysäyttämisestä

Olen Fasistin tuotannossa päässyt kokeilemaan monia eri työkuvia: mm. käsikirjoittajan, linjatuottajan, runnerin – ja liikenteenpysäyttäjän.

Kuvasimme elokuvan 7-8.5 Kruununhaassa vain korttelin päässä Senaatintorista ja jouduimme ajoittain sulkemaan pitempiä pätkiä useista vilkkaasti liikennöidyistä kaduista.  Liikenteenpysäyttäjiä oli parhaimmillaan viisi (kiitos kaikille teille mahtaville tyypeille!).

Liikenteenpysäyttäjän työ on pääasiassa keskellä katua kököttämistä ja ajokieltomerkin näyttämistä autoilijoille. Useimmat pysäyttämistäni autoilijoista suhtautuivat asiaan ymmärtäväisesti, mutta kuulin myös audimiesten raivokkaita heittoja, kuten ”siirry v**** SIVUUN!” ja ”tajuut sä että sä näytät pelleltä!”.

Kaksi päivää kestänyt liikenteenpysäyttäminen sai minut pohtimaan seuraavaa:

1. Tuotannon näkökulmasta on iso ero kirjoittaako tarinan kadulle vai kesämökille. Kesämökki on huomattavasti helpompi. Toistan: huomattavasti helpompi. Katu ei kuitenkaan ole ongelma, jos ennakkovalmistelut tehdään hyvin (kiitokset järjestäjälle!)

2. Elokuvatuotannon pystyttäminen kahdeksi päiväksi keskelle kaupunkia rikkoo paikallisten elämänrytmiä. Lienee hyvä juttu koko alalle, jos kuvausryhmäläiset pyrkivät olemaan mahdollisimman kohteliaita sivullisia kohtaan – kuvaaminen julkisilla paikoilla pysyy yhtä helppona kuin nyt.

3. Käsikirjoittajan suurin tuska kärsitään mielessä ja sielussa: on uskallettava paljastaa salaisuuksiaan, on kohdattava itsensä, pelkonsa ja vajavaisuutensa. Liikenteenpysäyttäjä puolestaan tuntee tuskan lihaksissaan seisottuaan 8 h kylmässä viimassa keskellä katua.

15/04/2013

Tulisipa elokuva vanhaksi

Kun kerran elokuvanteossa tarvittava tekniikka on tullut edullisemmaksi ja kaikkien ulottuville, voisi ajatella, että elokuvia tehtäisiin enemmän ja että niistä tulisi parempia.

Enemmän varmasti tehdäänkin, mutta sitä erottuvammin tuolta bulkin joukosta loistaa ammattitaidolla tehdyt elokuvat. Eikä edes teknisesti parhaat, vaan ne sisällöllisesti oivaltavimmat.

Sisältöosaaminen kun ei tule pelkän välineen, vaan kokemuksen, tekemisen ja/tai koulutuksen myötä.

Mielestäni elokuva-alalla tapahtunut välineen demokratisoituminen on pelkästään hyvä asia. Yleisö hyötyy siitä. Tehdään monenlaista, eri lähtökohdista ja eri metodeilla. Lyhytelokuvat ovat jo pitkään olleet raikkaampia, virkistävämpiä ja kokeilevampia kuin pidemmät kollegansa. Tämä on toki mahdollista, kun kaupallisia paineita ei juuri ole. Silti ajattelen, että elokuvayleisö haluaisi nähdä myös pitkien elokuvien osalta rohkeampia avauksia. Onneksi Suomessa jo tehdään pitkiäkin elokuvia aktivistimeiningillä, pienin rahoin, suurin sydämin jos kohta suuremmallakin rahalla. Tekemisen ilo, palo ja sanomisen tarve edellä.

Elokuva on kehnoimmillaan kankean, pystyyn kuolleen ja joskus museaalisen tuntuinen muoto. Se on hassua, kun ajattelee kuinka kokonaisvaltaisen elämyksen antavan, eri aisteja voimakkaasti stimuloivan ilmaisumuodon äärellä ollaan. Taidemuoto on myös niin nuori, että sen tekemisen konventioissa jyllää tietty konservatiivisuus tehdä asiat niin kuin aina on tehty.

Tulisipa elokuva vanhaksi. Lakkaisi ottamasta itseään niin vakavasti ja ryhtyisi leikkimään.

01/04/2013

Ryhmäkirjoittajan käytöskoulu

Tv-sarjoja kirjoitetaan usein ryhmässä. Tiimikirjoittaminen on hauskaa. Käsikirjoittajat istuvat huoneessa, kasaavat tarinan runkoa, vitsailevat ja nauravat. Usein työtä johtaa pääkirjoittaja, story editor, tai script editor. Suvantohetkiä on vähän – yhden käsikirjoittajan luovuuden tyrehtyessä, toinen on yleensä valmis heittämään läjän ideoita tiskiin.

Ryhmäkirjoittamisessa on myös oma epävirallinen käytöskoodistonsa, josta olen listannut muutaman itselleni tärkeän asian:

1. Unohda kritiikki. Huoneessa tärkeintä on tuottaa uusia ideoita. Jos et innostu ideasta, tarjoa vaihtoehtoinen sen tilalle. Jatkuva kritiikki tyrehdyttää luovuuden.

2. Säilytä luottamus. Kirjoittajat puhuvat usein henkilökohtaisia asioitaan kirjoittajahuoneessa – älä mene levittelemään niitä muille. Omia asioita puidaan, koska hyvää tekstiä tuotetaan henkilökohtaisista lähtökohdista.

3. Kuuntele. Ryhmäkirjoittamisessa tarvitaan tilannetajua. Anna muille suunvuoro, älä paasaa omista ideoistasi (tai varsinkaan epäolennaisista asioista) loputtomiin.

4. Älä juonittele. Käsikirjoittajahuoneessa ei edetä puukottamalla muita selkään. Älä yritä vaikuttaa hyvältä kirjoittajalta varastamalla muiden ideoita, tai perustelemalla omien ideoitesi ylivertaisuutta pitkän kaavan mukaan.

5. Ole rohkea. Uskalla kertoa surkeimmat ja mauttomimmat ideasi. Ne vapauttavat tunnelmaa, ja pistävät luovat energiat jylläämään, vaikka olisivatkin mahdottomia toteuttaa.

18/03/2013

Teos edellä

Elokuvamme Fasisti kuvataan keväällä. Sitä silmällä pitäen on tullut viime aikoina katsottua aimo kattaus kotimaista ja kansainvälistä lyhytelokuvaa.

Useilla elokuvilla tuntuu olevan selvä tarkoitus. Agendana saattaa olla huvittaa yleisöä, viihdyttää ja naurattaa. Toisaalta tarkoitus voi olla aiheuttaa maksimimäärä pahaa oloa. Tai mitä muuta pitäisi ajatella elokuvista, joissa kankaalle marssitetaan teloitustilanteita, katuabortteja, lapsensurmia, itsemurhia ja muita rankisteluja?

Molemmista ääripäistä jää hämmentynyt olo.

Miksi minua halutaan miellyttää? Miksi minun halutaan ahdistuvan?

Moniääniset ja monenlaisia tunteita yhtä aikaa herättävät elokuvat puhuttelevat minua paljon enemmän. Miksi? Ehkä koska ne on tehty teos, eikä tekijä edellä.

Elokuvaohjaajan ammatti on vaativa positio. Tähän työhön valikoituakseen on läpäistävä neulansilmä. Läpäistäkseen neulansilmän, on oltava poikkeuksellisen määrätietoinen ja voimakastahtoinen. On oltava näkemys ja luja usko siihen. On siedettävä yksinäisyyttä ja uskallettava tehdä valintoja. On pystyttävä samaan aikaan jyräämään ja oltava herkillä. Paradoksaalista!

Ohjaajilla on usein suuri ego ja luontaista narsismia – molemmat ammatissa tarpeellisia avuja. Ego olisi kuitenkin syytä ikään kuin kesyttää palvelemaan teosta. Uskon, että elokuvista tulisi näin todempia, koskettavampia ja samastuttavampia.

Siispä: murene ego, avaudu sydän!